Aivot tarvitsevat eläinperäisiä tuotteita, marjoja ja kuituja

Tämä kirjoitus on alun perin laadittu koulutyöksi, jossa tarkoituksena oli tiivistää vapaamuotoisesti yhden sivun mittaiseksi keskeiset asiat aivojen hyvinvoinnista ja ruokavalion merkityksestä. Teksti sopii aiheensa puolesta hyvin myös tänne, niin jaan sen täällä lähes alkuperäisessä muodossaan.

Johdanto

Eläinperäiset tuotteet tarjoavat hyvin imeytyvässä muodossa tärkeitä ravintoaineita, kuten rautaa, sinkkiä, koliinia, omega-3-rasvahappoja, kreatiinia sekä useita B-ryhmän vitamiineja. Kasvikunnan puolella marjojen polyfenolit, fermentoituvat hiilihydraatit sekä oliiviöljyn polyfenolit voivat tukea hermoston toimintaa ja vähentää tulehdusta aivoissa.

Liha

Lihan suhteen erityisen haavoittuvassa asemassa ovat kuukautisikäiset tytöt ja nuoret naiset, joiden raudan tarve on suuri. Raudanpuute, myös ilman anemiaa, on yhdistetty heikentyneeseen tarkkaavaisuuteen, prosessointinopeuteen ja muistitoimintoihin nuorilla ja aikuisilla (Falkingham ym. 2010). Pohjoismaissa jopa 38 % nuorista naisista kärsii raudanpuutteesta (Stubbendorff ym. 2025; Lahti-Koski ym. 2003). Maailmanlaajuisesti noin 30 % hedelmällisessä iässä olevista naisista on aneemisia (WHO 2025). Raudanpuute on erityisen yleistä teinitytöllä, jotka siirtyvät kasvipainotteiseen tai täysin kasvipohjaiseen ruokavalioon (Stubbendorff ym. 2025). Liha on myös merkittävä luontainen kreatiinin lähde. Kreatiinilla on tärkeä rooli aivojen energianvälityksessä, ja kreatiinilisä voi parantaa erityisesti lyhytkestoista muistia sekä vähentää kognitiivista väsymystä (Xu ym. 2024).

Kala

Erityisesti rasvainen kala on tärkeä pitkäketjuisten n-3-rasvahappojen (kuten DHA:n) lähde. Suurempi kalankulutus on yhteydessä pienempään kognitiivisen heikkenemisen ja dementian riskiin (Godos ym. 2024).

Kananmunat

Kananmunat ovat yksi parhaista koliinin lähteistä, ja koliini on keskeinen muistitoimintojen välittäjäaineen, asetyylikoliinin, esiaste. Lisäksi kananmunat sisältävät rautaa, DHA:ta sekä luteiinia ja zeaksantiinia, jotka kertyvät verkkokalvoon ja aivoihin ja osallistuvat antioksidatiiviseen suojaukseen. Luteiinilla ja zeaksantiinilla voi olla suotuisa vaikutus muistitoimintoihin (Li & Abdel-Aal 2021; Lopresti ym. 2022). Väestötutkimukset viittaavat siihen, että kananmunien kohtuullinen käyttö saattaa liittyä parempaan kognitiiviseen suoriutumiseen ja pienempään dementiariskiin (Pan ym. 2024; Ren ym. 2025; Sultan ym. 2025).

Oliiviöljy ja marjat

Oliiviöljy on myös yhteydessä parempaan kognitiiviseen toimintakykyyn (Fazlollahi ym. 2023), ja säännöllinen oliiviöljyn käyttö liittyy pienempään dementia kuolleisuuden riskiin (Tessier ym. 2024). Vaikutus selittynee oliiviöljyn polyfenoleilla, ei pelkästään sen rasvahappokoostumuksella (Boronat ym. 2023). Vastaavia vaikutuksia on havaittu myös marjojen polyfenoleilla, erityisesti antosyaanit voivat vähentää oksidatiivista stressiä ja tulehdusta sekä parantaa muistitoimintoja (Lorzadeh ym. 2025; Bonyadi ym. 2022).

Kuitu

Mikrobien tuottamat lyhytketjuiset rasvahapot vaikuttavat tulehdusta hillitsevästi sekä voivat edistää muistia ja kognitiivista toimintaa suolisto–aivoakselin kautta (Silva ym. 2020). Myös Epidemiologinen näyttö viittaa myös siihen, että suurempi kuidun saanti on yhteydessä parempaan kognitiiviseen suorituskykyyn ja pienempään kognitiivisen heikkenemisen riskiin (Yan ym. 2025).

Yhteenveto

Yhteenvetona aivoterveyden kannalta keskeistä on riittävä rauta, B12-vitamiini ja muut B-vitamiinit, koliini, kreatiini, pitkäketjuiset omega-3-rasvahapot (kuten DHA), polyfenolit, luteiini ja zeaksantiini sekä fermentoituvat ravintokuidut.

Lähteet

Boronat A, Serreli G, Rodríguez-Morató J, Deiana M, de la Torre R. Olive Oil Phenolic Compounds’ Activity against Age-Associated Cognitive Decline: Clinical and Experimental Evidence. Antioxidants (Basel) 2023;12:1472. doi:10.3390/antiox12071472

Bonyadi N, Dolatkhah N, Salekzamani Y, Hashemian M. Effect of berry-based supplements and foods on cognitive function: a systematic review. Sci Rep 2022;12:3239. doi:10.1038/s41598-022-07302-4

Fazlollahi A, Motlagh Asghari K, Aslan C, ym. The effects of olive oil consumption on cognitive
performance: a systematic review. Front Nutr 2023;10:1218538. doi:10.3389/fnut.2023.1218538

Falkingham M, Abdelhamid A, Curtis P, Fairweather-Tait S, Dye L, Hooper L. The effects of oral iron supplementation on cognition in older children and adults: a systematic review and meta-analysis. Nutr J 2010;9:4. doi:10.1186/1475-2891-9-4

Godos J, Micek A, Currenti W, ym. Fish consumption, cognitive impairment and dementia: an updated dose-response meta-analysis of observational studies. Aging Clin Exp Res 2024;36:171. doi:10.1007/s40520-024-02823-6

Lahti-Koski M, Valsta LM, Alfthan G, Tapanainen H, Aro A. Iron status of adults in the capital area of Finland. Eur J Nutr 2003;42:287–292. doi:10.1007/s00394-003-0425-3

Li J, Abdel-Aal E-SM. Dietary Lutein and Cognitive Function in Adults: A Meta-Analysis of Randomized Controlled Trials. Molecules 2021;26:5794. doi:10.3390/molecules26195794

Lopresti AL, Smith SJ, Drummond PD. The Effects of Lutein and Zeaxanthin Supplementation on Cognitive Function in Adults With Self-Reported Mild Cognitive Complaints: A Randomized, Double-Blind, Placebo-Controlled Study. Front Nutr 2022;9:doi:10.3389/fnut.2022.843512

Lorzadeh E, Weston-Green K, Roodenrys S, do Rosario V, Kent K, Charlton K. The Effect of Anthocyanins on Cognition: A Systematic Review and Meta-analysis of Randomized Clinical Trial Studies in Cognitively Impaired and Healthy Adults. Curr Nutr Rep 2025;14:23. doi:10.1007/s13668-024-00595-z

Pan Y, Wallace TC, Karosas T, Bennett DA, Agarwal P, Chung M. Association of Egg Intake With Alzheimer’s Dementia Risk in Older Adults: The Rush Memory and Aging Project. The Journal of Nutrition 2024;154:2236–2243. doi:10.1016/j.tjnut.2024.05.012

Ren T, Yuchi Y, Feng L, ym. Dose-response relationship of egg consumption with cognitive function in rural older adults: a large-scale population-based study. Front Nutr 2025;12:doi:10.3389/fnut.2025.1566659

Silva YP, Bernardi A, Frozza RL. The Role of Short-Chain Fatty Acids From Gut Microbiota in Gut-Brain Communication. Front Endocrinol 2020;11:doi:10.3389/fendo.2020.00025

Sultan N, Kellow NJ, Tuck CJ, Cheng E, MacMahon C, Biesiekierski JR. Egg intake and cognitive function in healthy adults: A systematic review of the literature. The Journal of nutrition, health and aging 2025;29:100696. doi:10.1016/j.jnha.2025.100696

Tessier A-J, Cortese M, Yuan C, ym. Consumption of Olive Oil and Diet Quality and Risk of Dementia-Related Death. JAMA Netw Open 2024;7:e2410021. doi:10.1001/jamanetworkopen.2024.10021

Stubbendorff A, Borgström Bolmsjö B, Bejersten T, Warensjö Lemming E, Calling S, Wolff M. Iron insight: exploring dietary patterns and iron deficiency among teenage girls in Sweden. Eur J Nutr 2025;64:107. doi:10.1007/s00394-025-03630-z

WHO (2025) Anaemia https://www.who.int/news-room/fact-sheets/detail/anaemia (Luettu 29.11.2025).

Xu C, Bi S, Zhang W, Luo L. The effects of creatine supplementation on cognitive function in adults: a systematic review and meta-analysis. Front Nutr 2024;11:doi:10.3389/fnut.2024.1424972

Yan K, Wang X, Wang F, ym. The association between dietary fiber intake and cognitive function: mediating role of inflammatory markers. Front Nutr 2025;12:1638315. doi:10.3389/fnut.2025.1638315

Seuraa myös somessa:

Voit tukea toimintaani myös ostamalla tuotteita kaupasta:

Liity postituslistalle niin saat uusimMat artikkelit:

Älä jää paitsi!

Saat uusimmat artikkelit, et spämmiä, privacy policy

Ravitsemus ja muistisairaudet: Rasvainen kala antaa suojan

Rasvaisen kalan syöminen estää muistisairauksia

Kirjoitus on osa “Ravitsemus ja muistisairaudet” -artikkelisarjaa, jonka pohjana toimii kandidaatin tutkielman aikana kertyneen aineiston ylijäämä. Työn rajoitteista johtuen moni kiinnostava tutkimus jäi tuolloin käsittelemättä, siksi nostan niitä nyt esiin tässä sarjassa. Seuraavaksi hyvin paljon tutkittu kala ja muistisairaudet. Rasvaisen kalan syöminen näyttäisi olevan kannattavaa.

Näytön aste: ****

2024 meta-analyysi 35 väestötutkimuksesta osoitti, että runsas kalan syönti liittyy pienempään kognitiivisen heikentymisen, dementian ja Alzheimerin taudin riskiin. Vahvin yhteys havaittiin kognitiiviseen heikkenemiseen, jossa riski oli noin 18 prosenttia pienempi suurimmilla kalan kulutuksilla verrattuna vähimpään. Annos–vaste-analyysi viittasi siihen, että jo 150 grammaa kalaa päivässä saattoi pienentää muistisairauksien riskiä jopa 30 prosentilla. (1)

Yhdysvaltain ravitsemussuositusten asiantuntijakomitea julkaisi vuonna 2024 laajan systemaattisen katsauksen, jossa tarkasteltiin kalan ja muiden yksittäisten ruokavalion osatekijöiden yhteyttä muistin ja aivoterveyden ylläpitoon. Katsauksen mukaan erityisesti kalan säännöllinen käyttö oli yhteydessä pienempään kognitiivisen heikentymisen, dementian ja Alzheimerin taudin riskiin. (2)

Rasvaista kalaa kannattaa suosia

Suuri väestöpohjainen tutkimus osoitti, että rasvaisten kalojen kuten lohen ja makrillin syöminen vähintään kaksi kertaa viikossa liittyi 28 % pienempään dementiariskiin ja 41 % alempaan Alzheimerin taudin riskiin, kun taas vähärasvaisen kalan kuten tonnikalan käyttö ei tuonut samoja hyötyjä. Etu näkyi erityisesti henkilöillä, joilla ei ole APOE ε4 geenimuotoa. (3)

Viite:
(1) Godos J, Micek A, Currenti W, et al. Fish consumption, cognitive impairment and dementia: an updated dose-response meta-analysis of observational studies. Aging Clin Exp Res. 2024;36(1):171. doi:10.1007/s40520-024-02823-6.

(2) Booth S, Talegawkar S, Fung T, et al. Dietary Patterns and Risk of Cognitive Decline, Dementia, Alzheimer’s Disease, and Mild Cognitive Impairment: A Systematic Review. USDA Nutrition Evidence Systematic Review; 2024. doi:10.52570/NESR.DGAC2025.SR20. Bookshelf ID: NBK611701.

(3) Huang, T. L., Zandi, P. P., Tucker, K. L., Fitzpatrick, A. L., Kuller, L. H., Fried, L. P., Burke, G. L., & Carlson, M. C. (2005). Benefits of fatty fish on dementia risk are stronger for those without APOE epsilon4. Neurology, 65(9), 1409–1414. https://doi.org/10.1212/01.wnl.0000183148.34197.2e

Seuraa myös somessa:

Voit tukea toimintaani myös ostamalla tuotteita kaupasta:

Liity postituslistalle niin saat uusimMat artikkelit:

Älä jää paitsi!

Saat uusimmat artikkelit, et spämmiä, privacy policy