Hieman kevyempi kirjoitus mutta pitäydytään silti tieteessä mahdollisimman hyvin. Selvitetään Finelin avulla se kunpi voittaa tappelun: liha vs tofu.
Eilen oli pikkujoulut, ja keskustelu ajautui – ei niin yllättäen – lempiaiheeseeni, eli ravitsemukseen. Pöydän ääressä päädyimme vaihtamaan ajatuksia kahden ystäväni kanssa, ja muutamien ilojuomien rohkaisemana tuli heitettyä pari aika provosoivaa väitettä. Esimerkiksi tokaisin, että ”liha voittaa tofun 100–0 ravitsemuksellisesti”. Lisäksi väitin, että liha on ylivoimainen B-vitamiinien lähde tofuun verrattuna.
Näin jälkikäteen ajateltuna nämä olivat aika kärjistettyjä kommentteja, varsinkin kun en ollut sen tarkemmin perehtynyt tofun ravintosisältöön. Tiedän toki lihan olevan ravintotiheää, mutta täytyy myöntää, että tämä oli enemmän heitto kuin faktaan perustuva lausunto. Sanottakoon myös, ettei minulla ole mitään tofua vastaan – se voi oikein käytettynä olla erinomainen vaihtoehto lihalle.
Mutta mennäänpä itse asiaan: olivatko väitteeni ollenkaan paikkansapitäviä? Vitamiinien ja kivennäisaineiden vertailussa täytyy huomioida paitsi niiden pitoisuudet myös imeytyvyys, joten pelkkä Finelin arvojen tuijottelu ei aina anna täydellistä kuvaa. Reilun vertailun vuoksi käytän tässä 100 kilokaloria molempia tuotteita: tofua ja naudan sisäfileetä. Sisäfile pääsi mukaan, koska sitä sattui olemaan omalla lautasellani illallisella. Tiedot on haettu Finelin tietokannasta, ellei toisin mainita. Mutta aloitetaan taistelu!
Proteiinit ja rasvat
| Ravintoaine | Tofu (brutto) | Liha (brutto) | Tofu (netto) | Liha (netto) | Voittaja |
|---|---|---|---|---|---|
| Proteiini | 11,2 g | 14,1 g | 10 g | 14 g | Liha |
| Tyydyttynyt rasva | 0,8 g | 2,2 g | 0,8 g | 2,2 g | Tofu |
Vitamiinit ja kivennäisaineet
| Ravintoaine | Tofu (brutto) | Liha (brutto) | Tofu (netto) | Liha (netto) | Voittaja |
|---|---|---|---|---|---|
| Tiamiini (B1) | 0,10 mg | 0,05 mg | 0,09 mg | 0,05 mg | Tofu |
| Riboflaviini (B2) | 0,07 mg | 0,08 mg | 0,06 mg | 0,08 mg | Liha |
| Niasiini-ekvivalentti (B3) | 2,8 mg | 6,0 mg | 2,4 mg | 5,6 mg | Liha |
| Pyridoksiini (B6) | 0,06 mg | 0,20 mg | 0,05 mg | 0,19 mg | Liha |
| B12-vitamiini | 0 µg | 0,9 µg | 0 µg | 0,5 µg | Liha |
| Folaatti (B9) | 18,9 µg | 4,7 µg | 15 µg | 4 µg | Tofu |
| A-vitamiini | 5,4 µg | 16,1 µg | 5 µg | 16,1 µg | Liha |
| D-vitamiini | 0 µg | 0,1 µg | 0 µg | 0,08 µg | Liha |
| C-vitamiini | 0,1 mg | 0 mg | 0,07 mg | 0 mg | Tofu |
| E-vitamiini | 0,1 mg | 0,3 mg | 0,07 mg | 0,25 mg | Liha |
| Sinkki | 1,0 mg | 2,6 mg | 0,17 mg | 0,9 mg | Liha |
| Seleeni | 11,3 µg | 60 µg | 7,9 µg | 54 µg | Liha |
| Rauta | 1,7 mg | 1,7 mg | 0,17 mg | 0,4 mg | Liha |
| Kalsium | 443,9 mg | 6,1 mg | 111 mg | 1,8 mg | Tofu |
| Kalium | 154,1 mg | 168,8 mg | 150 mg | 162 mg | Liha |
| Magnesium | 37,7 mg | 11,5 mg | 13 mg | 6,6 mg | Tofu |
| Jodi | 0 µg | 2,0 µg | 0 µg | 1,9 µg | Liha |
| Fosfori | 123,5 mg | 94,5 mg | 67 mg | 75 mg | Liha |
Lopputulos liha vs tofu
Liha voitti tämän leikkimielisen vertailun tuloksin 14–6. Pahoittelut Mikkolle ja Tompalle, tuli hieman liioiteltua! Erityisesti B-vitamiinien kohdalla olin väärässä: liha nappasi voiton niissä ”vain” 5–3. Finelissä ei ollut pantoeenihappoa ja biotiinia mutta niiden osalta tulos on 1-1 eli eli siksi lopputulos oli tämä. Selkeästi pitää tehdä kotiläksyt huolellisemmin ennen kuin alkaa heitellä väitteitä – mutta hauska ilta oli kaiken kaikkiaan!
Seuraa myös somessa:
Voit tukea toimintaani myös ostamalla tuotteita kaupasta:



